11/25/2014

Health is not valued till sickness comes.






Tämän syksyn aikana eteen on jo kerran aikaisemminkin tullut kohdallani tilanne, jossa yht äkkiä tajuan terveyden merkityksen äkillisen sairastumisen vuoksi. Valitettavasti tälle syksylle on nyt sattunut epäonnisen monta flunssaa ja edellisen kaltaista tilannetta peräkkäin. En halua blogini olevan mikään kaiken maailman sairauskertomus, mutta haluan avata viimeisintä tilannetta hieman, jos sillä saisin muitakin heräteltyä muistamaan terveyden merkityksen ja arvostamisen tärkeyden. 

Parisen viikkoa sitten tunsin takaraivossani jotain epämääräistä ja kipua koskettaessa. No, joku olisi voinut jättää asian siihen mutta koska tämä alkoi mua vaivaamaan niin että särkylääkkeitä jouduin syömään, lähdimmekin käymään Lohjalla radiologin vastaanotolla ultraäänitutkimuksessa. Sieltä paljastui jotain epämääräistä, ja lääkäri päättikin jatkaa lisätutkimuksilla. Ohutneulanäytteellä ko. kohdasta sitten otettiin soluja (joka oli lievästi sanottuna kivulias kokemus..) ja ne lähetettiin patologille tutkittavaksi. Sillä selviäisi onko kyseessä jotain pahan- vai hyvänlaatuista.

Voitte kuvitella millaisessa sumussa seuraavat päivät menivät, odotellessa vastauksia. Ehdin miettiä kaikki mahdolliset vaihtoehdot, jopa sieltä pahimmasta päästä. Mietin, miten niitä pahanlaatuisiakin tuloksia voi tulla nuorille, perusterveille ihmisille ja kuinka epäreilua se onkaan. Silti miten mahtava terveydenhoitojärjestelmä meillä on, sillä jokainen diagnoosin saanut hoidetaan verovaroin niin hyvin kuin mahdollista. Ehdin miettiä kaiken tämän ja ei oikein huvittanut tehdä mitään sen ihmeellisempää. Halusin vain tietää tuomion soluluokasta. 




Kun lääkäri sitten saman viikon lopulla soitti, alkoi mun sydämeni tykyttää ihan kamalaa vauhtia. Etsin viereeni vain kynän ja paperia, koska enhän minä nyt yksin tajunnut niistä termeistä mitään sen tarkempaa. Kirjoitin ylös "soluluokan kaksi tuumori". Kansankielellä tämä tarkoittaa hyvänlaatuista kasvainta, joka ei lähetä etäpesäkkeitä tai syö ympäröivää kudosta. Soluluokka 2 tarkoitti kuitenkin tulehdusta, johon syön nyt vahvaa antibioottia. Tuloksen kuultuani olin aivan uskomattoman helpottunut, koska kaiken pahimmankin olin jo mielessäni ehtinyt käymään läpi. 

Ei sitä koskaan siis tiedä, kuinka lähellä sairastumista voikaan olla. Se voi tulla täysin puskista, aivan perusterveellekin ihmiselle. Pienistä muutoksista, ilman mitään selvää syytä. Usein arjessa sitä unohtaa kuinka arvokas perusterveys onkaan- pystyn liikkumaan, elämään ja nauttimaan. Ilman rankempia kokemuksia terveyden voi alkaa ottaa itsestäänselvyytenä, mitä se ehdottomasti ei saisi olla. Kyllä nämä tällaiset kokemukset ovatkin herättelijöitä siihen, ettei siedä murehtia pikkujuttuja kuten otsaryppyjä tai pientä ylimääräistä rasvaa vyötäröllä. Ihmisillä on oikeitakin ongelmia ja vakavia sairauksia. Sellaisissa tilanteissa ei paljon enää huomiota kiinnitä pikkuseikkoihin. 





11/24/2014

Opiskelupaikkana Jyväskylän yliopisto.





Sain eräältä lukijaltani postaustoiveen Jyväskylästä opiskelukaupunkina ja siitä, millainen meidän yliopistomme on opinahjona. Pyrin nyt jotenkin tiiviisti ja ytimekkäästi saamaan kaikki mieleeni juolahtavat asiat ylös. Täytyy myöskin ottaa huomioon, että itsehän olen Jyväskylässä asunut vasta yhden lukukauden verran, mutta kerronkin nyt siis omasta näkökulmastani. Jos herää kysymyksiä niin kommenttiboksi on auki!

Sillä itse opiskelen kasvatustieteitä, on Jyväskylä varmasti minulle paras paikka meidän maassamme, jossa voin tätä kyseistä alaa opiskella. Jyväskylässä oli ensimmäinen oppikoulu, ja myöskin suomen ensimmäinen opettajankoulutuslaitos. Meillä kasvatustiede on siis oikea ylpeysaine, ja sen kyllä näkee opettajista, tutkijoista sekä kurssien sisällöistä. Muita painotuksia ovat toki esimerkiksi Suomen ainoa liikuntatieteellinen tiedekunta sekä esim. informaatioteknologian tiedekunta.

Kaikki kampukset ovat kivasti lähes vierekkäin, ja matka taittuu nopsaan kampusten välillä kävellen tai pyörällä. Tämä on mukava esim. sivuainevalintojen kannalta, sillä ei tarvitse reissata pitkiä matkoja pitkin kaupunkia toiseen paikkaan luennolle. Muutenkin on mukava kun kampusalue on ns. tiivis, eli kaikki opiskelijat pyörivät samoissa ympäristöissä. Ei tule sellaista leiriytymistä vain oman tiedekunnan kanssa, vaan kaikki opiskelijat liikkuvat dynaamisesti eri rakennusten välillä. 




Jyväskylässä taitaa olla ihan ennätysmäärä opiskelijoita suhteessa muuhun asukaslukuun- nuoria siis riittää. Se näkyy niin katukuvassa kuin poikkitieteellisissä opiskelijabileissäkin. Lisäksi liikunnallisuus näkyy joka paikassa. Kaikki kulkevat pyörällä paikasta toiseen ja munkin reitilläni yliopistolle on autotien sivussa erikseen pyöräkaistat. Sen lisäksi liikuntamahdollisuusksia on ihan laidasta laitaan, eikä varmasti mikään harrastaminen jää mahdollisuuksien vähäisyydestä kiinni. Itse ajattelin lähteä kaverini kanssa seuraavaksi kokeilemaan lacrossea!

Hintataso on opiskelupaikaksi juuri sopiva, ja vaikka itsekin asun ihan ydinkeskustassa 39 neliön yksiössä, on minulla varaa maksaa siitä- toisin olisi Helsingissä. Siksi tunnen, että pystyn Jyväskylässä opiskellesani elelemään opiskelijaelämää ns. mukavammin, sillä hintataso ei ole niin huiman korkea. Jos jotain negatiivista täytyisi kuitenkin sanoa, sanoisin sen ettei Jyväskylästä oikein löydy oman alani töitä. Siksi suunnitelmissa onkin mahdollisesti vaihtaa maisterivaiheen alkaessa Helsinkiin, jotta harjoittelu omissa töissä olisi mahdollista. 

Kuten jo aikaisemmin totesinkin jossain postauksessa, oli omalla kohdallani tämä konkreettinen maisemanvaihdos ihan täydellinen juttu. Pääsin aloittamaan ihan uudessa ympäristössä oman elämäni, ja itenäistymään ihan eri tavalla kuin jos olisin jäänyt kotikulmilleni pyörimään. Siksi suosittelenkin kaikille jotka harkitsevat maisemanvaihdosta vain ottamaan ja repäisemään- nuorena pitää kokeilla, etsiä ja ottaa mahdollisuuksia vastaan! 






11/21/2014

15 faktaa minusta





Tässä postaus, joka minun on jo pitkään pitänyt tehdä mutta se on aina jäänyt. Kouluhommia vältelläkseni näin perjantai-iltapäivänä, päätinkin sitten väsätä tämän valmiiksi. Siis 15 outoa faktaa minusta, olkaapa hyvät! Varoitus: saattaa muuttaa käsitystäsi minusta hyvinkin radikaalisti ;D



- Olen lakto-ovo vegetaristi, mutta joskus on pakko saada mussuttaa mm. vähän friteerattua kanaa.

- Musiikki on mun elämäni intohimo. Soitan viittä eri soitinta, ja poikkihuilua jaksoin pimputtaa musiikkiopistollakin kahdeksan vuotta.

- En siedä epäjärjestystä missään muodossa. Kaikkien tavaroiden on aina oltava paikallaan eikä mitään ylimääräistä saa olla näkyvillä. Tervetuloa siis vaan kylään mun luokse :'D

- Aikaisemmin en ymmärtänyt mitä ihanaa pienissä lapsissa on, mutta viimeisen vuoden aikana olen huomannut itsekin alkavani lässytellä ja ilmeillä pikkulapsille. Äidin sanoin- biologia alkaa tehdä tehtävänsä. 

- Sairas huumorintaju on piirre, jota minusta ei saa vietyä pois. Sarkasmi, musta huumori, puujalkavitsit.. u name it. Kaikki menee enkä pysty olla seurassa jossa ei ole huumorintajua.




- Olen todella vahva persoona. En mielistele ketään ja olen reilusti oma itseni. Joskus siitä saa kärsiä,  mutta olen todella tyytyväinen ettei minun tarvitse esittää mitään mitä en oikeasti ole.

- En voi syödä mitään hedelmiä kuorineen- tämä on piirre mille monet kaverini nauravat! En voisi kuvitellakaan omenan syömistä kuorineen, saati sitten mandariinin paloja niin että siinä päällä on se iljettävä läpinäkyvä kalvo. Kaikki pitää kuoria. Heikoimpina hetkinä myös viinirypäleet. :D 

- Puhun sujuvaa suomea, englantia sekä ruotsia. Espanjalla pärjään lomamatkoillamme, samoin ranskalla jotenkuten. Ranskantaitoa olisi tarkoitus kuitenkin parantaa edelleen yliopisto-opinnoissa. 

- Koulutöissä olen halki-poikki-pinoon tyyppi. En koskaan jätä hommia viimeiseen iltaan, vaan aikataulutan ne huolellisesti ja teen kaiken säntillisesti pois alta. Joskus jopa liiankin pedantisti.

- Minulla on palava halu vapaaehtoistyöhön. Havaijinmatkalla meidän olisi tarkoitus mennä tekemään vapaaehtoistyötä paikalliseen eläinsuojeluun, mutta myöskin täällä Suomessa olen suunnitellut aloittavani jonkinsortin hyvän tekemisen. Esimerkiksi kaveritoiminta yksinäisille lapsille olisi ihanaa, josta saisi hyvää mieltä myös itselle.

- Olen maailman paras kirjoittamaan erilaisia listoja. Kauppalistoja, to-do listoja, pakkauslistoja... Kaikki menee. Mikään ei ole parempi fiilis kuin saada vetää siitä listasta asioita yli, eihän? 


Laura ennen jumppaa...


- Kun pääsen lempijumppiini, olen kuin yliviritetty duracellpupu. Jamikaverini tietävät sen miltä näytän ennen tunnin alkua: hypin paikallani, keikun ja heilun samalla hokien "Joko mennään, joko?" 

- Auta armias, kun saan ajaa itsekseni autoa. Stereot täysille, ja karaoke alkaa. Siinä on kanssa-autoilijoilla varmasti katseltavaa kun tulkitsen kaikkien aikojen radiohittejä samalla kun kruisailen pitkin Nummelaa tai turun motaria. 

- Olen ehkä maailman pahin puhelinaddikti. Pahin painajainen jota olen unessa nähnyt, on se kuinka puhelimeni meni rikki enkä päässyt someen tai whatsappiin. Joo-o, tässä näätte pahimman mahdollisen älypuhelinsukupolven lapsen, myönnän! :D




- Bloggaamisen aloittamisen jälkeen en osaa ajatella ilman, että mietin aina miten kirjoittaisin mistäkin aiheesta joita elämässäni kohtaan. Kirjoittelen puhelimen muistioon ylös erilaisia aiheita ja katkelmia joita arjessa tulee vastaan, ja sitten muokkaan niistä postauksia. Bloggaaminen on siis tullut elämäntyyliini jäädäkseen. Ja hyvä niin! 



Haastan jokaisen bloggaavan ja ei-bloggaavan kirjoittelemaan samanlaisia faktoja. joko postauksena tai kommenttiboksiini! Nyt tunnutuksia peliin, haluan kuulla millaisia hassuja tapoja teillä lukijoilla on :D Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille!


FitBody Challengen treeneistä






Olen muutaman kerran tässä valmennuksen aikana kirjoitellutkin FitBody Challengesta ja esimerkiksi sen ruokavaliosta. Tässä postauksessa ajattelin kertoa hieman valmennukseen sisältyvistä treeneistä ja siitä, miten itse olen ne kokenut. Valmennusta olen toteuttanut täysin omalla tavallani, eli soveltaen ja vinkkejä ottaen- en suoraan jokaista ohjetta noudattaen.

Ohjelmaan kuuluu siis monijakoinen saliohjelma, joka on täysin valmiiksi suunniteltu. Koko valmennuksessa keskitytään erityisesti mm. pakaroiden muokkaamiseen, joten jalkaliikkeitä on paljon. Sen lisäksi mukana oli minulle todella positiivinen yllätys ja oma lempparini, nimittäin porrastreeni! Siitä ihan innostuin ja sitä olenkin muutamaan kertaan käynyt loikkimassa harjun portailla.



Kuvakaappaus valmennusfoorumiltamme.



En tietenkään voi kokonaan jakaa saliohjelmien tai porrastreenin sisältöä tässä, mutta sen verran voin sanoa, että yllätyin kuinka monipuolista harjoittelu oli. Sain portaiden loikkimiseenkin monenlaisia uusia ideoita, ja kaikista parasta oli se, että nettisivuilla on liikepankki jossa näytetään jokaisen liikkeen suoritustekniikat sekä ohjeet videolla. Itsekin ne katsoin kaikki läpi ennenkuin lähdin portaille hyppimään. Nora ohjeistaa todella selkeästi ja innostavasti, niin ettei malttanut olla lähtemättä treenaamaan! 

Jos kiinnostuit valmennuksesta, voit aloittaa sen milloin tahansa. Kesto on 8 viikkoa, ja kaikki ohjeet löytyvät Noran nettisivuilta. Jotkut taisivatkin lähteä silloin mukaan kun tästä ensimmäisen kerran kirjoittelin blogiin, mitenkäs teillä valmennus sujuu? :)



11/19/2014

Kadehtimisesta





Lueskelin tuossa eilen vanhoja Cosmopolitaneja, ja niissä olleita haastatteluita. Yksi haastatellun vastaus herätti mut miettimään, ja ajattelemaan myös omaa elämänasennettani. Kysymys oli: Ketä kadehdit? Kyseisen henkilön vastaus oli, ettei ketään sillä kadehtimisella ei saavuta mitään, toisin kuin ihailulla. Oma elämänasenteeni on aina ollut samankaltainen. Voin rehellisesti sanoa, etten kadehdi ketään. On vissi ero ihailemisella sekä kadehtimisella- kateellisuus syö energiaa ja ihailu sen sijaan antaa motivaatiota omaan kehitykseen. Minkä takia usein sanotaan, että jokainen ihminen on kateellinen? Ja jos väittää, ettei kadehdi ketään niin valehtelee? 

Omasta perspektiivistäni kadehtiminen tarkoittaa katkeruutta ja tunnetta siitä, että toisella on jotain mitä itsellä ei ole. Kateellisuuteen lisään kuitenkin ajatuksen siitä, ettei tilanteelle halua edes tehdä mitään. Tuntee vain sen, mitä itseltä puuttuu- ei mahdollisuutta kehittää näitä kadehdittavia ominaisuuksia myös itselleen. Sen sijaan voi käyttää termiä ihaileminen, johon sisältyy tiedostaminen niistä piirteistä tai asioista mitä toisella on, mutta itseltä puuttuu. Samalla kuitenkin ymmärtää sen seikan, ettei toisen oma ole minulta itseltäni mitään pois ja minulla itselläni on täysin samanlainen mahdollisuus omilla valinnoillani vaikuttaa elämääni.




Uskallan väittää, että ne ihmiset joilla on elämässään kaikki perusasiat hyvin ja jotka ovat tyytyväisiä itseensä, eivät kadehdi vaan ihailevat. On viisautta tiedostaa nuo edellä mainitsemani seikat ja ymmärtää ettei kadehtimisella saavuta mitään. Sen sijaan ihaileminen antaa motivaatiota muutokseen ja tavoittelemiensa asioiden saavuttamiseen.

Usein negatiiviset kommentit ja kiusaaminenkin kuitataan sanomalla "no se on vain kateellinen, anna olla". Mutta vaikka kateellisuuden voisikin ottaa kohteliaisuutena, kyllä se silti vaikuttaa myös negatiivisesti kadehdittavana olevaan kohteeseen. Minkä takia se kateellisuus pitää purkaa negatiivisena energiana, vaikka oikeastihan tilanne on se, että kadehtija näkee kohteessaan jotain ihailtavaa? Eikö voitaisi sanoa, että wau- vitsi miten hienoa että olet saavuttanut elämässäsi nuo asiat. Minunkin täytyy ottaa sinusta mallia, jotta saisin motivaatiota saada omaan elämääni nuo samat asiat. 

Jos tunnet siis kateellisuutta elämässäsi jotain ihmistä kohtaan, koeta muuttaa tunne enemmänkin ihailuksi. Kuten jo todettu, kateellisuus vain kuluttaa energiaa eikä kehitä asioita mihinkään suuntaan. Sen sijaan ihailulla on positiivinen yhteys omaan motivaatioon ja itsensä kehittämiseen. Muistetaanhan kaikki pitää tämä mielessä!